Tee konkreettinen teko Suomen metsien puolesta!



Skutsi (stadin slangia, metsä) on osuuskunta ja yhteisö, jonka tavoitteena on hankkia 20–30 hehtaaria metsää Etelä-Suomesta. Nämä metsät ennallistetaan luonnolliseen tilaansa, jotta niiden monimuotoisuudesta pääsisivät nauttimaan tulevatkin sukupolvet.

Liity mukaan – suojellaan yhdessä Suomen arvokasta luontoa!



Miksi metsien suojelu on tärkeää?


Suomen metsien monimuotoisuus on kriisissä.

Vanhoja metsiä on vähän ja ne ovat pirstaleisia ympäri maan – tämä uhkaa satoja eliölajeja, jotka ovat riippuvaisia juuri vanhoista, suurista ja monimuotoisista metsäalueista. Etenkin Etelä-Suomessa tilanne on hälyttävä. Valtaosa vanhoista metsistä on vain hehtaarin kokoisia eli metsän asukkaille lähes asuinkelvottomia.

Samaan aikaan ihmisten yhteys luontoon heikkenee. Kaupungistuminen ja lähellä olevien metsien häviäminen tekee sekä ihmisten että muiden lajien hyvinvoinnille hallaa.

Meillä on mahdollisuus muuttaa tämä suunta yhdessä.

Yhteisöllinen metsänomistus


Skutsi tuo uuden ja konkreettisen tavan suojella Suomen metsiä: yhteisöllisen metsänomistuksen.
  • Suojelemme metsiä – Hankimme ja ennallistamme metsiä, jotta niiden ekosysteemit voivat palautua ja säilyä tuleville sukupolville.

  • Rakennamme yhteisöä – Järjestämme tapahtumia ja työpajoja, joissa metsän ystävät voivat kohdata, oppia ja toimia yhdessä.

  • Teemme konkreettisia tekoja – Olemme sitoutuneet hankkimaan ja suojelemaan 20–30 hehtaaria metsää, jotta monimuotoisuus elpyisi myös eteläisen Suomen pirstaleisissa metsissä.


 

Liity Skutsiin nyt
ja auta Suomen metsiä. 


Valitse sinulle sopivin tapa osallistua.


Osuuskuntajäsen
✔ Äänioikeus vuosikokouksessa

✔ Osallistuminen tapahtumiin

✔ Voit ostaa useamman osuuden


Tukijäsen
✔ Itse valitsemasi tukisumma

✔ Osallistuminen tapahtumiin

✗ Ei äänioikeutta vuosikokouksessa


Yhteisön jäsen
✔ Ilmainen jäsenyys

✔ Osallistuminen tapahtumiin

✗  Ei äänioikeutta vuosikokouksessa



Tarinamme


Kaupunkilaisten vastaus metsäkatoon
Skutsi sai alkunsa nuorten kaupunkilaisten huolesta Suomen metsien ja niiden lajiston tulevaisuudesta. Vaikka metsä ei ole monelle osa päivittäistä elinympäristöä, koemme silti syvää yhteyttä luontoon – ja halun pitää siitä huolta.

Vuoden 2023 lopussa päätimme tehdä asialle jotain konkreettista. Halusimme uudenlaisen tavan suojella metsiä: ei vain passiivista tukemista, vaan aktiivista osallistumista ja yhteisöllistä omistajuutta.

Nyt meitä on jo noin 200 yhteisön jäsentä, ja yhdessä rakennamme kestävää tapaa hankkia, ennallistaa ja vaalia metsiä luonnon ehdoilla.

Mikä ohjaa toimintaamme?


Biokulttuurisuus
Uskomme, että kulttuuri ja luonto eivät ole toisistaan erillisiä – ne elävät toisissaan. Hyvinvoiva metsä on osa ihmisen hyvinvointia. Siksi suojelutyömme ei ole vain metsien ja niiden lajiston, vaan myös ihmisten hyväksi.

Paikallisuus ja kokemuksellisuus

Toimintamme kumpuaa lähellä olevasta luonnosta, sen ekosysteemeistä, historiasta ja perinteistä. Haluamme oppia ympäristöstämme, siirtää paikallistietoa eteenpäin ja vahvistaa ihmisten suhdetta omaan elinympäristöönsä.

Yhteisöllisyys

Muutos ei synny yksin. Skutsissa opimme toisiltamme, jaamme osaamista ja rakennamme yhdessä uusia tapoja toimia metsien hyväksi. Meille tärkeitä arvoja ovat avoimuus, yhteistyö ja yhteinen kasvu – jokaisen panoksella on merkitys.

Työryhmä



Anna AhdekiviMetsän hankinta & ennallistaminen

Ellen AhdekiviMetsän hankinta & ennallistaminen

Noora Ahonen
Sisäinen fasilitointi & koordinointi

Kiia KanervaTaloushallinto

Olga KauvosaariViestintä
Sini Korja
Metsäsuhteen kehittäminen

Sofia Sohlberg
Sisäinen fasilitointi & koordinointi
Mii VuorensalmiMetsän hankinta & ennallistaminen




Jäseneksi
Become a member

Tapahtumakalenteri (Tulossa pian!)

Turvallisen tilan periaatteet
Osuuskunnan säännöt
Community Guidelines

infoskutsi@gmail.com
skutsi_osk
Skutsi


Skutsi – luonnonsuojelun ja kulttuuriperinnön osuuskunta
Y-tunnus: 3364553-4